Ostaessani taannoin ensimmäisen bensakoneen ja "hieman isomman" taitolennokin, tuli virransyöttökysymyskin ajankohtaiseksi. Kun vielä hankinta ajoittui tammikuun alkuun, niin ensilentoon, eli lumien sulamiseen, oli ruhtinaallisesti aikaa. Tätä aikaa saattoi siis käyttää hyvin vaikkapa virta-asioiden pähkäilyyn. Pähkäilyyn todellakin, sillä kouluaikojen fysiikan opinnoista oli jo vierähtänyt tovi.

Pähkäily alkoi harrastajakavereiden haastattelulla ja mielipiteiden keräämisellä. Mielipiteitä oli tasan yhtä paljon kuin niiden antajiakin. Joistakin asioista sentään oltiin yksimielisiä ja niitä pyrin ottamaan huomioon kokeilujen edetessä.

On suorastaan todennäköistä, että ensikertalaiselle on sattunut ajatteluvirheitä ja muita lapsoksia - joitain kohtia olisi varmaan voinut ratkoa järkevämminkin, mutta tässä on kuvattu yksi yritelmä. Ainakin kone, jossa viritys sijaitsee, lentää edelleen. Kaikki kommentit ja palautteet samoin kuin kysymyksetkin ovat erittäin tervetulleita!

Toinen asia mikä isojen koneiden, eli paljon virtaa syövien servojen kanssa kannattaa pohtia, on servojen virransyöttö: Ottaako virran servoille vastaanottimesta vai napatako se suoraan vastaanottimen ohi? Jälkimmäisessä tapauksessa vastaanottimeen kulkee siis pelkkä servon signaalijohdin:

Yksi ikuisuusaihe ovat käytetyt liittimet. Itse olen käyttänyt MPX:n High Current -liittimiä jo pitkään. Niiden etu on suuren virrankeston ohella se, että ne pysyvät varmasti kiinni, vaikka ympäristö olisikin ravistavaa sorttia. Lisäksi yksi hyvä syy näiden liittimien käyttöön on se, että siitä on muodostunut Scale Gliders -porukan eräänlainen standardi. Latausjohtoja ja vara-akkuja on siis aina saatavilla.

Jotta asia ei olisi liian simppeli, joutuu lisäksi tekemään päätöksen akkupakan kennojen määrästä ja akkuvahtien sijoittelusta. 4-kennoinen akku riittää useimmiten hyvin, mutta toisinaan servoista halutaan ottaa irti hieman enemmän nopeutta ja voimaa. Sekamuotokin on mahdollinen, eli pääakku voi olla 5-kennoinen ja vara-akku 4-kennoinen. (Linkki: Hannun artikkeli akkupakan teosta)

Oma lukunsa on siis myös akkuvahtien sijoittelu: Sijoittaako vain yksi akkuvahti suoraan vastaanottimeen vai laittaako molemmille akuille oma vahti ennen diodeja? Tässäkin on erilaisia koulukuntia. Yhteneväisyyttä löytyy kuitenkin ainakin sen verran, että akkuvahteja kannattaa käyttää.

Konstruktiossa on siis 2 x 5-kennoinen akkupakka. Miinusjohtimet on viety suoraan samaan virtakiskoon, mikä on itse asiassa tinalla täytetty paksu kierretty kuparijohto. Plusjohtimet törmäävät ensimmäisenä katkaisijaan, jotka tässä tapauksessa ovat kohtuullisen järeää sorttia. Virran kesto on luokkaa 15A, eli pitäisi riittää. Kytkinten jälkeen mukaan astuvat jännitevahdit ja heti niiden perään Schottky-diodit. Käyttämäni diodit ovat kotoisin Partcosta ja ovat tyypiltään SB540 (5A/40V). Diodien jälkeen edessä on tällä kertaa plus-merkkinen virtakisko. Kaikki komponentit on aseteltu ohuelle vanerilevylle ja paikallaan pysyminen on varmistettu kuumaliimalla.

Virtakiskoihin on juotettu paksut silikonijohtimet ja niihin High Current-naarasliittimet. Vastaavasti servojen virtajohdot ja vastaanottimelle menevät virtajohdot (2 kpl) on juotettu High Current-urosliittimeen. Näin siksi, että akusta päin tullessa ei ole yhtään potentiaalista oikosulun aiheuttajaa näkyvissä. Samaa linjaa, eli naarasliitin akun puolelle, olen noudattanut kaikissa lennokeissani. Vastaanottimelle menee servoista ainoastaan signaalijohtimet.

Eihän siitä ensikertalaisen tekemänä kaunista tullut, mutta toimii! Konstruktiota saa käydä ihmettelemässä Petikossa tai missä nyt satunkin lennättämään, mutta kuvaa en kokonaisuudesta kehtaa laittaa. Ehkä sitten seuraavasta...