|
|
Balsapintaisen lennokin
kuidutuksesta
|
| Alkusanat |
| Yritän tässä dokumentissa
kertoa hieman lasikuidun käytöstä balsapintaisen lennokin
pinnoitusmateriaalina. Koekappaleena toimi Top Fliten Spitfire
MkIX -rakennussarja.
Koska kokemukseni lasikuidun käytöstä
olivat aiemmin varsin vähäiset, jouduin opiskelemaan asiaa samalla
kun työ eteni. Erilaisia vaihtoehtoja puntaroitiin sekä RAKUlaisten
että muiden asiasta perillä olevien tahojen kanssa ankarasti
ja vaikuttaa siltä, että pohdinnat eivät menneet hukkaan.
Lopputulos oli todellakin vaivan väärti. |
|
Miksi kuiduttaa? |
| Jo Spitfiren rakentamisen alussa
selvisi, että ainakin siipeä on vahvistettava jollain tavalla.
Vaikka Spitfire onkin kauttaaltaan balsapäällysteinen, ei ohjeen
mukainen n. 1,6 mm balsa tulisi kestämään käsittelyä
- tulisihan koneen lopullinen paino olemaan lähes 4 kiloa (näin
luulin, kunnes lopullinen punnitus antoi peräti lukeman 4,5 kg). Samaan
päätelmään oli tultu myös sekä Model
Airplane News -lehden että R/C
Modeler Magazinen testeissä.
Kestävyyden parantaminen ei
ollut ainoa syy kuiduttamiselle, sillä kone olisi myös viimeisteltävä
joko kalvolla tai maalaamalla. Kalvon käyttö ei houkutellut lainkaan,
joten vaihtoehdoksi jäi maalaaminen ja sitä varten balsapinta
piti sulkea. Tästä syystä päädyin kuiduttamaan
myös rungon ja vakaajat.
Pinnan sulkemiseen olisi käynyt
myös pintaan lakattu silkki, mutta sen kestävyys ei olisi todennäköisesti
riittänyt. |
Tarvikkeet |
| Lasikuitukangasta on saatavilla
useita eri paksuuksia, joten ensin piti päättää, millaisella
kankaalla työhön ryhtyisi. Kestävyys paranisi tietenkin
kankaan paksuuden lisääntyessä, mutta samalla kasvaisivat
kankaan kolot. Kiinnityksessä käytettävä epoksi tulisi
sittemmin täyttämään kaikki kolot, joten painoa kertyisi
melkoisesti. Tästä syystä päädyin mahdollisimman
kevyeen, eli SIG:n n. 15 g/m2 kankaaseen. Kangasta oli saatavilla useita
paksuuksia Sil-Shopista.
Valittu kangas oli todellakin hyvin ohutta, kuten alla olevasta kuvasta
käy ilmi.

Kankaan kiinnitykseen oli kaksi ilmeistä
vaihtoehtoa: polyesterihartsi ja epoksihartsi. Vaikka polyesterihartsi
on oleellisesti edullisempaa, en kuitenkaan halunnut kärsiä sen
hajusta. Siispä epoksihartsia etsimään. A-P:n
hyllystä löytyi Pacerin Z-POXY Finishing Resin -purkkipari, jota
päätin kokeilla. Ensimmäinen testipala balsan päällä
antoi hyviä viitteitä kestävyydestä ja epoksin levittämisestä,
joten valinta oli varmistunut. Hajukaan ei vaivannut, vaikka suuhun jäikin
työn jälkeen melko epämukava maku. Jotain siitäkin
siis haihtui. Alla olevasta kuvasta näkee myös menekin - vajaa
puoli pulloa kaikkiaan ei mielestäni ollut paljon. Epoksin levitys
tapahtui vaahtomuovin palasella (Kiitos Tomi!).

Ehkä tärkein työväline
oli käytöstä poistunut S-etukortti, jolla ylimääräisen
epoksin sai kaavittua melko tarkkaan pois. Sivusta seuranneet irvileuat
tosin arvelivat, että parempaa lopputulokseen olisi päässyt
esimerkiksi American Express -kortilla. Koska sellaista ei löytynyt
eikä kukaan halunnut luovuttaa omaansa, piti luottaa S-ryhmään. |
Pintojen käsittely |
| Koekaniinina ollut Spitfire on kauttaaltaan
balsapäällysteinen. Täytin ensin suurimmat kolot NHP Micro-Fill
kevyttasoitteella, jota sai Sil-Shopista. Sen jälkeen hioin pinnan
240/400 hiekkapaperilla ja viimeistelin sen hienolla (1000) paperilla.
Niiltä osin, joissa kuitu tuli menemään ABS-muoviosien päälle,
hioin muoviosat erityisen huolellisesti karkeahkolla (120) hiekkapaperilla.
Ennen varsinaista kuiduttamista pinta piti luonnollisesti puhdistaa kaikesta
irtopölystä huolellisesti. Aivan nuolemalla en pintaa kuitenkaan
viimeistellyt, sillä pienet pintavirheet peittyisivät joka tapauksessa
kankaan alle. |
Kuiduttaminen |
| Varsinainen työ alkoi epoksin
sekoittamisella. Viimeistelykäyttöön tarkoitettu epoksi
on valmiiksi juoksevaa, eikä sitä tarvinnut ohentaa. Sekoitettu
soosi säilyi levityskelpoisena lähes puoli tuntia, joten aikaa
oli käytettävissä riittämiin.
Kuidutin siiven neljässä
osassa ja ennen kankaan levitystä kostutin kyseisen osan epoksilla
vaahtomuovipalaa käyttäen. Kun pinta oli kauttaaltaan epoksin
peitossa, alkoi tuskaisin vaihe - kangas piti saada mahdollisimman suorana
paikalleen. Kun kangas oli kerrankin osunut epoksiin, siitä tuli tahmeaa
ja sen käsittely vaikeutui huomattavasti. Lisäksi vaikutti siltä,
että kangas kutistui kastuessaan.
Kun kangas oli paikallaan tyydyttävällä
tavalla, levitin lisää epoksia kankaan päälle. Luulin
ensin, että päälle tuleva epoksi olisi pitänyt töpötellä
joka kohtaan erikseen, mutta kun kankaan oli kerran saanut kosteaa balsaa
vasten, se pysyi paikallaan kuin tauti. Levitys oli siis helppoa ja rypytkin
sai oikenemaan siinä samalla. Tässä kohtaa on tärkeää
varmistaa, että jokainen kohta kankaasta on todellakin kiinni puussa,
sillä irralleen kuivunut kangas puhkeaa taatusti pintaa hiottaessa
ja jälkikäteen paikkaaminen voi olla hankalaa. Itselläni
kuplia jäi muutama ja täytin ne hiomisen jälkeen Plastic
Paddingilla.
Kun kangas on paikallaan, alkaa projektin
tärkein vaihe: ylimääräisen epoksin poisto. Pintaa
yksinkertaisesti kaavitaan luotto- tms. korttia käyttäen niin
kauan, kun epoksia irtoaa. Samaan aikaan pitää varoa, että
kangas ei pääse irtoamaan eikä rypistymään. Kaavinnan
jälkeen pinnan pitäisi olla "kuiva". Mitä enemmän epoksia
jää pintaan, sitä painavampi lopputulos tietenkin on. Spitin
osalta arvioisin, että painoa kertyi kuidutuksesta alle 200 grammaa
(n. 2,5 m2 kangasta ja 1/3 purkkia zpoxya miinus pois kaavittu soosi).
Reunojen ja aukkojen yli mennyt kangas
leikkautui helposti tavallisella puukolla.
   
|
Hionta |
| Kun epoksi oli kuivunut, alkoi viimeistelyhionta.
Kohdat, joissa kankaat olivat menneet päällekkäin, hioin
karkeahkolla (120) hiomapaperilla tasaisiksi. Koska kangas oli hyvin ohutta,
hionnassa täytyi olla todella varovainen. Ensimmäinen pinnan
hionta tapahtui hienohkolla (400) paperilla ja varsinainen viimeistely
erittäin hienolla (1000) paperilla.
Vaikka pinta tuntui käteen aivan
sileältä, ei todellisuus ollut niin ruusuinen. Kankaan erittäin
pienet kolot tulivat kuin tulivatkin näkyviin pohjamaalin alta ja
jouduin paikkaamaan niitä Micro-Fillerillä. Se ei kuitenkaan
pysynyt kovin hyvin pohjamaalin päällä, joten "reikiä"
oli näkyvissä vielä useamman pohjamaalauskerran jälkeenkin.
Varsinainen pintamaali peitti kuitenkin kolot ja lakka varmisti sileän
pinnan. |
Lopuksi |
| Kokonaisuutena ajatellen kuiduttaminen
oli yllättävän helppoa. Pinnan kestävyys moninkertaistui
ilman huomattavaa painon nousua ja lisäksi syntynyt pinta toimi erinomaisena
pohjana maalaukselle. Uskoisin sen omalta osaltaan myös vahvistavan
puun polttoaineen kestoa. Mikäli haaveena ollut DC-3 -projekti käynnistyy
ensi syksynä, on erittäin todennäköistä, että
myös se tulee saamaan kuitupinnan. |
Copyright Sami Ukkonen 2005 |