Koska kokemukseni lasikuidun käytöstä olivat aiemmin varsin vähäiset, jouduin opiskelemaan asiaa samalla kun työ eteni. Erilaisia vaihtoehtoja puntaroitiin sekä RAKUlaisten että muiden asiasta perillä olevien tahojen kanssa ankarasti ja vaikuttaa siltä, että pohdinnat eivät menneet hukkaan. Lopputulos oli todellakin vaivan väärti.

Kestävyyden parantaminen ei ollut ainoa syy kuiduttamiselle, sillä kone olisi myös viimeisteltävä joko kalvolla tai maalaamalla. Kalvon käyttö ei houkutellut lainkaan, joten vaihtoehdoksi jäi maalaaminen ja sitä varten balsapinta piti  sulkea. Tästä syystä päädyin kuiduttamaan myös rungon ja vakaajat. 

Pinnan sulkemiseen olisi käynyt myös pintaan lakattu silkki, mutta sen kestävyys ei olisi todennäköisesti riittänyt.

Kankaan kiinnitykseen oli kaksi ilmeistä vaihtoehtoa: polyesterihartsi ja epoksihartsi. Vaikka polyesterihartsi on oleellisesti edullisempaa, en kuitenkaan halunnut kärsiä sen hajusta. Siispä epoksihartsia etsimään. A-P:n hyllystä löytyi Pacerin Z-POXY Finishing Resin -purkkipari, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen testipala balsan päällä antoi hyviä viitteitä kestävyydestä ja epoksin levittämisestä, joten valinta oli varmistunut. Hajukaan ei vaivannut, vaikka suuhun jäikin työn jälkeen melko epämukava maku. Jotain siitäkin siis haihtui. Alla olevasta kuvasta näkee myös menekin - vajaa puoli pulloa kaikkiaan ei mielestäni ollut paljon. Epoksin levitys tapahtui vaahtomuovin palasella (Kiitos Tomi!).

Ehkä tärkein työväline oli käytöstä poistunut S-etukortti, jolla ylimääräisen epoksin sai kaavittua melko tarkkaan pois. Sivusta seuranneet irvileuat tosin arvelivat, että parempaa lopputulokseen olisi päässyt esimerkiksi American Express -kortilla. Koska sellaista ei löytynyt eikä kukaan halunnut luovuttaa omaansa, piti luottaa S-ryhmään.

Kuidutin siiven neljässä osassa ja ennen kankaan levitystä kostutin kyseisen osan epoksilla vaahtomuovipalaa käyttäen. Kun pinta oli kauttaaltaan epoksin peitossa, alkoi tuskaisin vaihe - kangas piti saada mahdollisimman suorana paikalleen. Kun kangas oli kerrankin osunut epoksiin, siitä tuli tahmeaa ja sen käsittely vaikeutui huomattavasti. Lisäksi vaikutti siltä, että kangas kutistui kastuessaan. 

Kun kangas oli paikallaan tyydyttävällä tavalla, levitin lisää epoksia kankaan päälle. Luulin ensin, että päälle tuleva epoksi olisi pitänyt töpötellä joka kohtaan erikseen, mutta kun kankaan oli kerran saanut kosteaa balsaa vasten, se pysyi paikallaan kuin tauti. Levitys oli siis helppoa ja rypytkin sai oikenemaan siinä samalla. Tässä kohtaa on tärkeää varmistaa, että jokainen kohta kankaasta on todellakin kiinni puussa, sillä irralleen kuivunut kangas puhkeaa taatusti pintaa hiottaessa ja jälkikäteen paikkaaminen voi olla hankalaa. Itselläni kuplia jäi muutama ja täytin ne hiomisen jälkeen Plastic Paddingilla.

Kun kangas on paikallaan, alkaa projektin tärkein vaihe: ylimääräisen epoksin poisto. Pintaa yksinkertaisesti kaavitaan luotto- tms. korttia käyttäen niin kauan, kun epoksia irtoaa. Samaan aikaan pitää varoa, että kangas ei pääse irtoamaan eikä rypistymään. Kaavinnan jälkeen pinnan pitäisi olla "kuiva". Mitä enemmän epoksia jää pintaan, sitä painavampi lopputulos tietenkin on. Spitin osalta arvioisin, että painoa kertyi kuidutuksesta alle 200 grammaa (n. 2,5 m2 kangasta ja 1/3 purkkia zpoxya miinus pois kaavittu soosi).

Reunojen ja aukkojen yli mennyt kangas leikkautui helposti tavallisella puukolla.

Vaikka pinta tuntui käteen aivan sileältä, ei todellisuus ollut niin ruusuinen. Kankaan erittäin pienet kolot tulivat kuin tulivatkin näkyviin pohjamaalin alta ja jouduin paikkaamaan niitä Micro-Fillerillä. Se ei kuitenkaan pysynyt kovin hyvin pohjamaalin päällä, joten "reikiä" oli näkyvissä vielä useamman pohjamaalauskerran jälkeenkin. Varsinainen pintamaali peitti kuitenkin kolot ja lakka varmisti sileän pinnan.