Etusivulle
Yleistä
Ajankohtaista
Rakennuskokemuksia
Artikkelit
Toiminta lennätyspaikoilla
Tapahtumakoosteet
Kuvia ja videoita
Yhteystietoja
Linkit
 
Lisätietoja:
infoa(at)scalegliders.org
Balsapintaisen lennokin kuidutuksesta
Alkusanat
Yritän tässä dokumentissa kertoa hieman lasikuidun käytöstä balsapintaisen lennokin pinnoitusmateriaalina. Koekappaleena toimi Top Fliten Spitfire MkIX -rakennussarja.

Koska kokemukseni lasikuidun käytöstä olivat aiemmin varsin vähäiset, jouduin opiskelemaan asiaa samalla kun työ eteni. Erilaisia vaihtoehtoja puntaroitiin sekä RAKUlaisten että muiden asiasta perillä olevien tahojen kanssa ankarasti ja vaikuttaa siltä, että pohdinnat eivät menneet hukkaan. Lopputulos oli todellakin vaivan väärti.



Miksi kuiduttaa?
Jo Spitfiren rakentamisen alussa selvisi, että ainakin siipeä on vahvistettava jollain tavalla. Vaikka Spitfire onkin kauttaaltaan balsapäällysteinen, ei ohjeen mukainen n. 1,6 mm balsa tulisi kestämään käsittelyä - tulisihan koneen lopullinen paino olemaan lähes 4 kiloa (näin luulin, kunnes lopullinen punnitus antoi peräti lukeman 4,5 kg). Samaan päätelmään oli tultu myös sekä Model Airplane News -lehden että R/C Modeler Magazinen testeissä.

Kestävyyden parantaminen ei ollut ainoa syy kuiduttamiselle, sillä kone olisi myös viimeisteltävä joko kalvolla tai maalaamalla. Kalvon käyttö ei houkutellut lainkaan, joten vaihtoehdoksi jäi maalaaminen ja sitä varten balsapinta piti  sulkea. Tästä syystä päädyin kuiduttamaan myös rungon ja vakaajat. 

Pinnan sulkemiseen olisi käynyt myös pintaan lakattu silkki, mutta sen kestävyys ei olisi todennäköisesti riittänyt.


Tarvikkeet
Lasikuitukangasta on saatavilla useita eri paksuuksia, joten ensin piti päättää, millaisella kankaalla työhön ryhtyisi. Kestävyys paranisi tietenkin kankaan paksuuden lisääntyessä, mutta samalla kasvaisivat kankaan kolot. Kiinnityksessä käytettävä epoksi tulisi sittemmin täyttämään kaikki kolot, joten painoa kertyisi melkoisesti. Tästä syystä päädyin mahdollisimman kevyeen, eli SIG:n n. 15 g/m2 kankaaseen. Kangasta oli saatavilla useita paksuuksia Sil-Shopista. Valittu kangas oli todellakin hyvin ohutta, kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi.

Kankaan kiinnitykseen oli kaksi ilmeistä vaihtoehtoa: polyesterihartsi ja epoksihartsi. Vaikka polyesterihartsi on oleellisesti edullisempaa, en kuitenkaan halunnut kärsiä sen hajusta. Siispä epoksihartsia etsimään. A-P:n hyllystä löytyi Pacerin Z-POXY Finishing Resin -purkkipari, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen testipala balsan päällä antoi hyviä viitteitä kestävyydestä ja epoksin levittämisestä, joten valinta oli varmistunut. Hajukaan ei vaivannut, vaikka suuhun jäikin työn jälkeen melko epämukava maku. Jotain siitäkin siis haihtui. Alla olevasta kuvasta näkee myös menekin - vajaa puoli pulloa kaikkiaan ei mielestäni ollut paljon. Epoksin levitys tapahtui vaahtomuovin palasella (Kiitos Tomi!).

Ehkä tärkein työväline oli käytöstä poistunut S-etukortti, jolla ylimääräisen epoksin sai kaavittua melko tarkkaan pois. Sivusta seuranneet irvileuat tosin arvelivat, että parempaa lopputulokseen olisi päässyt esimerkiksi American Express -kortilla. Koska sellaista ei löytynyt eikä kukaan halunnut luovuttaa omaansa, piti luottaa S-ryhmään.


Pintojen käsittely
Koekaniinina ollut Spitfire on kauttaaltaan balsapäällysteinen. Täytin ensin suurimmat kolot NHP Micro-Fill kevyttasoitteella, jota sai Sil-Shopista. Sen jälkeen hioin pinnan 240/400 hiekkapaperilla ja viimeistelin sen hienolla (1000) paperilla. Niiltä osin, joissa kuitu tuli menemään ABS-muoviosien päälle, hioin muoviosat erityisen huolellisesti karkeahkolla (120) hiekkapaperilla. Ennen varsinaista kuiduttamista pinta piti luonnollisesti puhdistaa kaikesta irtopölystä huolellisesti. Aivan nuolemalla en pintaa kuitenkaan viimeistellyt, sillä pienet pintavirheet peittyisivät joka tapauksessa kankaan alle.

Kuiduttaminen
Varsinainen työ alkoi epoksin sekoittamisella. Viimeistelykäyttöön tarkoitettu epoksi on valmiiksi juoksevaa, eikä sitä tarvinnut ohentaa. Sekoitettu soosi säilyi levityskelpoisena lähes puoli tuntia, joten aikaa oli käytettävissä riittämiin.

Kuidutin siiven neljässä osassa ja ennen kankaan levitystä kostutin kyseisen osan epoksilla vaahtomuovipalaa käyttäen. Kun pinta oli kauttaaltaan epoksin peitossa, alkoi tuskaisin vaihe - kangas piti saada mahdollisimman suorana paikalleen. Kun kangas oli kerrankin osunut epoksiin, siitä tuli tahmeaa ja sen käsittely vaikeutui huomattavasti. Lisäksi vaikutti siltä, että kangas kutistui kastuessaan. 

Kun kangas oli paikallaan tyydyttävällä tavalla, levitin lisää epoksia kankaan päälle. Luulin ensin, että päälle tuleva epoksi olisi pitänyt töpötellä joka kohtaan erikseen, mutta kun kankaan oli kerran saanut kosteaa balsaa vasten, se pysyi paikallaan kuin tauti. Levitys oli siis helppoa ja rypytkin sai oikenemaan siinä samalla. Tässä kohtaa on tärkeää varmistaa, että jokainen kohta kankaasta on todellakin kiinni puussa, sillä irralleen kuivunut kangas puhkeaa taatusti pintaa hiottaessa ja jälkikäteen paikkaaminen voi olla hankalaa. Itselläni kuplia jäi muutama ja täytin ne hiomisen jälkeen Plastic Paddingilla.

Kun kangas on paikallaan, alkaa projektin tärkein vaihe: ylimääräisen epoksin poisto. Pintaa yksinkertaisesti kaavitaan luotto- tms. korttia käyttäen niin kauan, kun epoksia irtoaa. Samaan aikaan pitää varoa, että kangas ei pääse irtoamaan eikä rypistymään. Kaavinnan jälkeen pinnan pitäisi olla "kuiva". Mitä enemmän epoksia jää pintaan, sitä painavampi lopputulos tietenkin on. Spitin osalta arvioisin, että painoa kertyi kuidutuksesta alle 200 grammaa (n. 2,5 m2 kangasta ja 1/3 purkkia zpoxya miinus pois kaavittu soosi).

Reunojen ja aukkojen yli mennyt kangas leikkautui helposti tavallisella puukolla.


Hionta
Kun epoksi oli kuivunut, alkoi viimeistelyhionta. Kohdat, joissa kankaat olivat menneet päällekkäin, hioin karkeahkolla (120) hiomapaperilla tasaisiksi. Koska kangas oli hyvin ohutta, hionnassa täytyi olla todella varovainen. Ensimmäinen pinnan hionta tapahtui hienohkolla (400) paperilla ja varsinainen viimeistely erittäin hienolla (1000) paperilla.

Vaikka pinta tuntui käteen aivan sileältä, ei todellisuus ollut niin ruusuinen. Kankaan erittäin pienet kolot tulivat kuin tulivatkin näkyviin pohjamaalin alta ja jouduin paikkaamaan niitä Micro-Fillerillä. Se ei kuitenkaan pysynyt kovin hyvin pohjamaalin päällä, joten "reikiä" oli näkyvissä vielä useamman pohjamaalauskerran jälkeenkin. Varsinainen pintamaali peitti kuitenkin kolot ja lakka varmisti sileän pinnan.


Lopuksi
Kokonaisuutena ajatellen kuiduttaminen oli yllättävän helppoa. Pinnan kestävyys moninkertaistui ilman huomattavaa painon nousua ja lisäksi syntynyt pinta toimi erinomaisena pohjana maalaukselle. Uskoisin sen omalta osaltaan myös vahvistavan puun polttoaineen kestoa. Mikäli haaveena ollut DC-3 -projekti käynnistyy ensi syksynä, on erittäin todennäköistä, että myös se tulee saamaan kuitupinnan.

Copyright Sami Ukkonen 2005