Dokumentti on herättänyt keskeneräisenäkin kohtuullisen paljon kysymyksiä ja kommentteja ja olen yrittänyt vastata niihin paitsi suoraan myös selkeyttämällä asianomaista kohtaa dokumentissa. Kysymykset ja kommentit ovat edelleen tervetulleita ja ajan ja energian salliessa teen edelleen muutoksia dokumenttiin. Pidettäköön silti tätä päivämäärää julkaisuhetkenä versiolle 1.0.

Antoisia luku- ja rakennushetkiä!

Helsinki 20.3.2006
Scale Gliders / Sami Ukkonen

Syitä valintaan oli useampia: Ensinnäkin ASW-28 näyttää mielestäni upealta. Toisaalta mallissa on valmiiksi rakennetut Störklappen (...lentojarruiksiko niitä Suomessa kutsutaan...) ja valmis sisäänvedettävä laskuteline sekä valmiiksi sisustettu kabiini. Kun vielä tiesin Staufenbielin postimaksujen olevan kohtuulliset, olin vihdoin 21.1.2006 valmis laittamaan tilauksen liikkeelle.

Pitkältä tuntuneen kahden ja puolen viikon odottelun jälkeen kone saapui paikalliseen postikonttoriin 8.2.2006. Nelimetrisellä liidokilla alkaa jo laatikkomielessäkin olla kokoa, joten oli hauska seurata reippaasti puuskuttavaa postineitiä kiskomassa lootaa perässään pitkin käytävää. (Staufenbielin tapoihin kuuluu pakata tuotteet hyvin - tässäkin tapauksessa muutenkin ison laatikon ympärille oli laitettu lähes kaksi kertaa suurempi laatikko täyteen pehmusteita.) No, tärkeintähän on, että lähetys tulee ehjänä perille ;)

Sisäänvedettävä laskuteline ja lentojarrut on asennettu paikalleen jo tehtaalla. Laskutelineen vieressä on valmis paikka servolle. Käsin vääntämällä tuntuisi siltä, että servon tarvitsee olla melko voimakas. Jäykkyys johtuu suurelta osin siitä, että renkaan täytyy työntää laskeutuessaan lasikuituiset luukut auki. Luukkujen sulkemismekanismi on perinteiseen tapaan kuminauhatoiminen ja vaikka kuminauhat eivät ole erityisen jäykät, on tästä seurauksena voiman tarvetta.

Lentojarrujen toiminta on erittäin sujuvaa ja niidenkin ohjaukseen ovat servokolot valmiina. Kabiinin reunat ja istuin on valmiiksi päällystetty matolla ja kabiinin kuomuun on rakennettu kiinteästi mittaristo.

Sarjaan kuuluu lisäksi pussillinen erilaisia hilavitkuttimia, joiden käyttökelpoisuus selviää vasta matkan varrella. Kasaamista "helpottaa" kansilehdet mukaanlukien nelisivuinen kasausohje.

Pakettia avatessa näytti siltä, että kasaus on helppo tehtävä - kunhan vain laittaa servot paikalleen ja lähtee kentälle. Niin sitä voi pieni ihminen erehtyä. Homma sujuu kyllä kaukaa katsottuna ihan mallikkaasti, mutta kun yksityiskohtia alkaa tarkastelemaan, niin huomaa, että kaikkea ei ehkä sittenkään ole mietitty ihan loppuun saakka. Erityistä päänvaivaa tuottavat ainakin landariservon sijoitus ja sivuperäsinkonstruktio. Mm. niistä lisää jatkossa.

Seuraavaksi piti ratkaista servojen kiinnitys. Tuuli-/painovoimakäyttöisenä purjekone ei tärise juurikaan, joten tarrakiinnitys voisi olla vaihtoehto. Koska tarran pysyvyys talviolosuhteissa on kuitenkin mielestäni kyseenalainen, päädyin epoksoimaan pienet apachipalat siipiin varmistavaa ruuvikiinnitystä varten.

Jarrujen servot ovat melko lähellä runkoa, mutta servojohtojen pituus ei silti riittänyt. Siitähän seurasi luonnollisesti jatkojohdon juottamista. Jatkojohdon kiertämisen merkityksestä ollaan montaa mieltä, mutta päädyin kuitenkin palmikoimaan alunperin suoran jatkojohdon löyhälle kierteelle mahdollisten häiriöiden minimoimiseksi. Suoran johdon letittäminen ei tunnu kovin järkevältä puuhalta, joten Lindinger on lähipäivinä saamassa tilauksen, jonka yksi osa on valmiiksi kierretty jatkojohto...

Kun servojen kiinnityksen aika koitti, huomasin pian, että aiemmin epoksoimani apachipalat eivät soveltuneet tarkoitukseen lainkaan. Ensinnäkin palat olivat hieman liian korkeat, eli tarra ei ottanut kiinni lainkaan. Toisekseen tarkempi mallailu paljasti, että paikka, johon olin servon ajatellut, oli n. 5 mm väärässä paikassa. Ehkäpä se olisi pitänyt havaita jo paloja kiinnittäessä, mutta totuus kuitenkin paljastui vasta, kun todellinen asettelu työntötanko kiinnitettynä alkoi. Toivottavasti tarrakiinnitys kestää.

Molemmat jarruservot tulivat kiinni vastariin ensin MG6-liittimen ja seuraavaksi lyhyen Y-johdon kautta. Y-johdossa on se huono puoli, että servojen liikesuuntia täytyy miettiä toisenkin kerran. Kiitos MG125:n pienestä koon, sain käännettyä toisen servoista toisin päin ja siten liikeradat kohdalleen. Vaikka valitsemani servo onkin pieni ja matala, ei servo sittenkään mahdu kokonaan siiven sisään. Ylimääräiset servojen suojakotelot ovat harmillisia, mutta eipä auttanut muukaan.

Radioasetuksia tehdessä tuli taas kerran kiittäneeksi insinööriä, joka on keksinyt tietokoneen ja sittemmin tietokoneradion. Verrattuna entisiin Z-bendeihin ja niiden pituuksien mittailuun on säätäminen nykyään lastenleikkiä. Tiedä sitten onko se lopulta hyvästä, että rakennusvaiheessa sallitaan enemmän tumpelointia...

Ennen siivekeservojohtojen juottamista olin jo ehtinyt tilata Lindingeriltä muun romppeen ohessa valmiiksi kierrettyä 0,5 mm2 servojohtoa. Kyllä kannatti, sillä johto on hyvin taipuisaa ja säikeitä riittää. Hintakin oli vain luokkaa 1,10 EUR/metri, joten taidanpa siirtyä sen käyttöön vastakin.

Juotin lopuksi servojohdot samoihin MG6-liittimiin jarruservojen kanssa. Vielä kun olisi muistanut laittaa toiseen siipeen vihreän ja toiseen punaisen liittimen. Ei olisi tarvinnut miettiä enää sitäkään myöhemmin ;)

Tilasin Graupnerin hinauskoukun A-P:lta ennen lomaa ja jo muutaman päivän kuluttua sähköpostissa odotti tieto tilauksen saapumisesta. Koukku on varsin järeää tekoa ja riittäisi epäilemättä suurempaankin koneeseen. Reiän halkaisija on n. 8 mm, eli koneen nokkaan joutui tekemään n. 10 mm halkaisijaltaan olevan aukon. Porasin nokkaan ensin pienen, n. 2mm reiän, seuraavaksi 5 mm ja sitten 8 mm reiän. Lopputyöstö tapahtui Dremelillä.

Ennen kiinnitystä täytyy varmistaa, että irroitusmekanismi pääsee liikkumaan vapaasti. Koukun kiinnityssuunnalle ei ole varsinaista sääntöä, mutta vakiintunut tapa on asentaa koukku siten, että hinausnarun lenkin voi pujottaa reikään vaakasuorassa. Työntötanko kannattaa myös asettaa paikalleen ennen kiinnitystä, sillä pienestä nokkatilasta johtuen se ei ole niitä helpoimpia tehtäviä jälkeenpäin.

Koukun kiinnittämiseen käytin Astir-projektista tuttua Hagmans-kittiä. Kitin etu epoksiin verrattuna on ainakin se, että koukun saa tarvittaessa irroitettua ilman rungon hajottamista. Levitin kittiä reilusti koukun etulevennyksen etupuolelle ja työnsin koukun niin pitkälle ulos kuin mahdollista. Ylimääräinen pituus oli helppo poistaa rautasahalla ja kiinnityksestä tuli tällä menetelmällä selvästi tukevampi. Vielä suurimmat jäysteet pois Dremelillä, särmien hionta sisäpuolelta pyöröviilalla ja sitten radioiden kimppuun.

Koska koukun liikerata on rajoitettu, kannattaa radion ohjelmoinnissa lähteä liikkeelle pienestä liikkeestä, jonka jälkeen sopiva/riittävä liike on katsottavissa koneen etupuolelta. Tärkeintä on, että vetonaru irtoaa kaikissa tilanteissa - myös niissä, joissa vetonaru on vedettävään koneeseen nähden 90 asteen kulmassa. Koeponnistin asennuksen useilla eri vetovoimakkuuksilla ja vetokulmilla ja koska naru irtosi joka tavalla vaivatta, tulkitsin asennuksen onnistuneeksi.

Koska servon sijoituspaikka on reilusti rungon sisäpuolella, ei servon varren kiinnitys onnistu enää servon kiinnityksen jälkeen. Muutenkin huollon kannalta olisi järkevää, että servopukki olisi tarvittaessa irroitettavissa. Siispä Spitfire-projektista yli jääneen kevytvaneripalan kimppuun. Erinäisten mallailujen jälkeen päädyin poraamaan reiät servopukkiin. Reikiin asetin lyöntimutterit ja näin koko konstruktio oli irrotettavissa vain kahdella 3mm koneruuvilla. Bonuksena kiinnitysmenetelmä on vielä sellainen, ettei servoa tarvitse edes ruuvata kiinni pukkiin. Servo pysyy landarikiinnityksen ja kevytvanerin välissä mainiosti paikallaan ilmankin. Aika vaikea asia tämä on selittää - toivottavasti kuvat puhuvat puolestaan!

Landarin liikuttaminen ei sellaisenaan vaadi kovin paljon voimaa. Koska kuitenkin laskutelineluukkujen sisäänveto on toteutettu kuminauhoilla, täytyy renkaan jaksaa painaa luukut sivuun alas mennessään. Valittu servo täyttää tehtävän mainiosti.   Video toiminnasta (2,8M).  Hieman vielä radiosta asetettavaa hidastusta liikkeelle, niin valmista tuli.

Sivariservolle parhaaksi paikaksi osoittautui rungon seinä landarin vieressä. Tein siis taas uuden servopukin kevytvanerista ja apachista ja kiinnitin sen seinään Cascon rakennusliimalla. Nyt voisi vaijerivirityksen hahmottelu alkaa. Yön yli nukkuminen sai kuitenkin aikaan sen, että marssin SIL Shopiin ja ostin pitkän Sullivanin työntötangon tarkoituksena tehdä sivarin ohjaus pelkällä yhdellä työntötangolla. Servon voi kiinnittää Viiden Minuutin Servopukkiin ruuveilla jos haluaa, mutta tarkoitus on, että servo pysyy paikallaan servopukin takaa kiertävällä nippusiteellä. Tämä helpottaa huoltotoimia olennaisesti. Servovalinta tähän tärkeään tehtävään oli Futaban kuulalaakeroitu 9001 Coreless servo.

Sivuperäsimessä oli tehtaan jäljiltä pikasaranat paikallaan, mutta hornin kiinnitystä piti hieman arpoa. Päädyin kiinnittämään servovarren epoksilla siihen kohtaan, mihin alkuperäiset pull-pull -mekanismit piti kiinnittää. Varmuuden vuoksi porasin servovarren läpi kaksi reikää, joiden läpi työnsin mukana tulleet metallitikut. Tukevalla kuuden minuutin epoksoinnilla sivari alkoi olla valmis.

Liimasin rakennusliimaa käyttäen Sullivanin ulkokuoren siipiä yhdistävän tangon lasikuitukuoreen. Näin sain tönärin asennon täsmälleen servon suuntaiseksi ja mikä tärkeintä, putken pään kiinnitettyä jouston estämiseksi. Ulkokuoren toinen pää vielä kiinni samaisella rakennusliimalla ja pitkällä tikulla lähelle perää ja homma oli valmis.

Koska haluan irrottaa koko korkeusvakaajan kuljetusten ajaksi, täytyi työntötangon kiinnitysmekanismi olla irroitettava. Lindingeriltä tilaamani pikalukko ei yllätys yllätys mahtunutkaan paikalleen, sillä koska korkeusperäsin on hyvin lähellä sivuvakaajaa, on horni+linkkiyhdistelmän mahduttava liikkumaan sivuvakaajan sisään. Niin suurta laajennusta en ollut valmis tekemään, joten kipin kapin Sullivan-kauppaan ja servon asennukseen rungon etuosaan. Servoksi valitsin lopulta Hitecin HS 225MG -servon.

Pienen mittailun ja sovittelun jälkeen päädyin kiinnittämään servon rungon siiven kohdalle kattoon. Jälleen Viiden Minuutin Servopukin kimppuun ja liimamaan Sullivaneja runkoon. Sain Sullivanit liimattua molemmista päistään niin hyvin, että joustoa ei juurikaan esiinny.

Olin aiemmin akkuja juottaessani liimannut kennot toisiinsa pikaliimalla. Nyt kokeilin pikaliimatipan lisäksi kuumaliimaa, joka toimikin hyvin ja piti kennot tukevasti yhdessä juottamisen aikana. Johtoina käytin 2,5 neliömillin silikonikaapelia...kestää varmasti suuremmatkin latausvirrat...

Liittimeksi valikoitui 6-napainen ns. Multiplex-liitin - Graupnerin kielelä MG6-liitin, jota käytän myös siivistä tulevien servo- ja jarrujohtojen yhdistämiseen. Yhteen liittimeen saa kätevästi kaksi servoa ja bonuksena vielä varmuuden siitä, ettei liittimiä voi vahingossakaan kytkeä väärin.

Johtojen juottamisen ja kutistesukalla eristämisen jälkeen päälle tuli paksumpi kutistesukka ja sen sisään reippaasti kuumaliimaa. Nyt kestää vetää!

Jotta johtohässäkän sai pidettyä edes auttavasti kurissa, jouduin liimaamaan tarranauhan kappaleita kabiinin laidoille. Ei mikään kaunis ratkaisu, mutta nopea ja joustava kuitenkin. Antennijohdon pujotin työntötangon putken sisälle ja liimasin putken kulkemaan pitkin kabiinin reunaa. Kantamatesti näyttää sitten, tuleeko häiriöitä...

Painopisteen tulee ohjeen mukaan olla 65-70 mm siiven johtoreunasta. Ilman lisäpainoja painopiste oli aavistuksen liikaa takana (n. 80 mm). Kiinnitin auton rengaspainoja ja kaksi painavahkoa aluslevyä rakennusliimalla koneen nokkaan ja sain painopisteen siirtymään oikeaan kohtaan. Kaiken kaikkiaan painoa piti lisätä noin 250 grammaa, mikä ei toisaalta ole kovin paljon. Mieleen puski kuitenkin ajatus siitä, mitä olisikaan pitänyt tehdä, jos korkkariservo olisi asunut ohjeen mukaisesti sivuvakaajassa.

Tällä hetkellä koneesta puuttuu enää dekaalit ja kippari, joten kone on valmis koeheittoon! Siitä lisää ensilentoartikkelin yhteydessä.

Jos tavoitteena on saada hieno liidokki pienehköillä kustannuksilla ja pienellä vaivalla, niin tätä sarjaa voin ainakin rakennusvaiheen perusteella suositella. Aika näyttää sitten, mitä koneen vieminen sen luonnolliseen ympäristöön tuo tullessaan!