Yritän kertoa tässä dokumentissa ei-tieteellisellä tasolla koneen hankinnasta ja rakennuskokemuksista. Monet asiat voisi varmaan tehdä toisin, eli todennäköisesti paremmin, mutta koska tämä ei missään nimessä ole opetukseen tähtäävä artikkeli, otan itselleni vapauden kuvata rakennusprojektin juuri niin kuin sitä teen. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja ehdotuksia paremmiksi osoittautuneista rakennusmenetelmistä ja muustakin asiaan liittyvästä.

Lukuiloa!
Sami Ukkonen

Ennen matkaa olin löytänyt netistä myös mielenkiintoisen esikuvaltaan avoimen luokan DG800S-koneen, joka alkoikin houkuttelemaan niin, että Modell-lehden 08/2006 testin lukemisen ja asiaankuuluvan "pitkällisen" harkinnan jälkeen lähetin tilausviestin perjantaina 11.8. pp-rc Modellbauhun. Kysyin viestissä toimituskustannuksista ja toimitusajasta. Vastaus tuli pari päivää myöhemmin sunnuntai-iltana. Toimitusaika on kuulemma kaksi viikkoa ja toimituskulut aivan poskettomat 90 euroa sisältäen huolinnan. Nyrpistelin vastausviestissäni hieman postimaksuista, mutta kerroin kuitenkin tilaavani koneen joka tapauksessa. Maanantaina 14.8. sähköpostilaatikkoon kolahti sitten maili, jossa oli pp-rc:n pankin tilitiedot ja pdf-muotoinen lasku. Homma hoitoon nettipankin kautta heti tiistaina, eli nyt pitäisi tilauksen sitten olla selvä.

Viikko kului ja toinenkin. Vihdoin 12.9. lähetin kyselyn lähetyksen statuksesta. Adam vastasi vuorokauden viiveellä ja kertoi saaneensa tiedon, jonka mukaan lähetys toimitetaan 1-3 päivän kuluessa. Hyvä juttu, ajattelin. Josko se viimein saapuisi. Odottavan päivät ovat pitkiä, mutta niin oli toimitusaikakin. Saksalaisella täsmällisyydellä paketti saapui 3+3 päivän kuluttua, eli 19.9. aamulla aikaisin puhelin pirahti ja Kaukokiidosta kyseltiin, josko olisi kotosalla puolen päivän aikoihin. Hankalaa näin työssäkäyvälle, eli sovin suosiolla hakevani paketin itse Vantaalta Kaukokiidon terminaalista.

Vaikka pp-rc onkin osoitteen perusteella saksalainen nettikauppa, tuli lähetys suoraan S2G:n tehtaalta Tsekistä. Ehkäpä se selittää kuljetusmuodon ja hieman viivettäkin. Pääasia kuitenkin, että tavara saapui ja vieläpä ehjänä.

Osat olivat kaikki aivan mukiinmenevää laatua. Huomiota herättävää oli erityisesti ohjainpintojen valmiusaste, eli ne olivat täysin valmiita saranointeineen. Saranan virkaa toimittaa saranalinjan yli vedetty kalvo, joka ilmeisesti on kestävä ratkaisu.

Kabiini reunuksineen on aivan ensiluokkainen. Reunus istuu runkoon erittäin hyvin ja tukevasti ja kabiinimateriaali itsessään on kirkasta jäykkää muovia. Kabiini oli ensivilkaisulta melko suuri, sitä hahmottamassa ovat alla keskellä olevassa kuvassa 50 cm viivotin ja perinteiset Fiskarsin sakset.

Sarjassa on kahdet wingletit; toiset käytettäväksi 15m esikuvan varttiskaalassa ilman jatkopaloja ja toiset 18m esikuvan mukaisesti jatkopalojen kanssa.

Mukana tulleet ohjeet eivät todellakaan ole aloittelijalle suunnattuja. Selväkielistä lontoonmurteista tekstiä on nidotussa nipussa kokonainen sivu ja sen lisäksi rakentemisen saloja avaa kolme sivua vieri viereen sijoitettuja väriprintterillä tulostettuja kuvia. Lisäksi paketista löytyi pari arkkia erilaisia dekaleja. Siivet olivat työjäljeltään varsin ok, vaikka pieni, muutaman millin kokoinen, painautuma löytyikin toisen siiven johtoreunasta kalvon alta. Siipien alapinnoilla on kolme kalvolla peitettyä koloa servoasennuksia varten.

Kovastihan tuo uusi kone aina herättää ihmetystä kerholla ja paikalle sattunut Örnin Hannukaan ei voinut vastustaa kiusausta verrata omaa rakenteilla oleva varttiskaalaista ASW-24:ä rinnakkain uuden tulokkaan kanssa...

Poratessani etummaista reikää suuremmaksi, alkoi kuitumurun mukana ilmaantua metallia! Reikä oli vahvistettu alumiiniputkella ja poratessa se päätti ulkoistaa itsensä alapuolelle. Yllättävä juttu, sillä alumiiniputkea ei millään pystynyt näkemään etukäteen. Vahvistin suurennetun reiän seinät cyanolla ja mikäli viritys ei näytä kestävän, täytyy reiän sisään laittaa uusi isompi alumiiniputki.

Seuraavaksi piti sitten kiinnittää lyöntimutterit sivuvakaajaan. Haasteellinen juttu, sillä kuitu on vain pari milliä paksu, eli jotain tarvittiin sivuvakaajan sisään. Kevyempikin puu olisi varmaan kestänyt, mutta käteen sattunut mäntyriman pätkä saa nyt toimittaa kiinnityspalikan virkaa. Lyöntimutterit puuhun kiinni ja puu rakennusliimalla sivarin sisään. Reikien paikat oli merkitty ohjeeseen millimetreinä etu- ja takareunasta.

Korkeusperäsimen servo on tarkoitettu asennettavaksi sivuvakaajan sisälle. Servolle löytyy valmis kolo vakaajan sisään tulevasta pystypuusta, mutta koska asennus vaikutti pienen tilan vuoksi hyvin hankalalta, päätin leikata sivuvakaajan yläosasta palan pois ja sijoittaa servon sinne mahdollisimman lähelle korkeusperäsintä. Tein taas servopukin jämäpaloista ja liimasin sen Rakennusliimalla vakaajan sisään. Servovalinta oli Hitecin 225MG, josta on aiemmin saatu hyviä kokemuksia.

Matka servolta vastariin on melko pitkä, joten napsautin servojohdon poikki ja juotin paksumpaa kierteistä jatkojohtoa väliin. Kannattaa muistaa jättää pieni lenkki johtoa vakaajan sisään ennen johdon kiinnittämistä runkoon, jotta mahdollisen servorikon yhteydessä servon saa ylös pukista ja toisaalta jää hieman juotostilaa uutta servoa kiinnitettäessä.

Hinauskoukun irroituksessa käytettävä servo on Futaban kuulalaakeroitu vakioservo malliltaan 3001. Servopukki rakentui jälleen kerran vanhojen projektien ylijäämäpaloista. Servopukin pohjalevyn alla on nippusiteen mentävä kolo, eli servon varsinainen kiinnitys tulee tapahtumaan bandulla. Muutoin servo on sen verran tukevasti paikallaan, ettei irtoamista tarvitse pelätä. Kiinnityksen voi vielä varmistaa kaksipuolisella teipillä. Servopukki ja koukku on kiinnitetty vanhalla tutulla Cascon Rakennusliimalla.

Pieni mokakin sattui koukun kiinnityksessä: Olisi "hyvien tapojen" mukaista asentaa koukku siten, että hinausnarun lenkin voisi aina pujottaa sisään vaakasuorassa. Kuten alla olevasta kuvasta voi todeta, on aste"virhe" jonkinmoinen, mutta määritelmä täyttyy, eli narun voi pujottaa paikalleen vaakasuorassa. Jääköön nyt siis tuollaiseksi.

Otin landarit vanhemmasta ASW-28:sta ja aloin sovittamaan niitä DG:n runkoon. Koska DG:n runko on huomattavasti paksumpi, eivät landarien tuet sopineet alkuunkaan pohjan muotoon. Työstin vanerista uudet pohjan muotoiset kaaret ja kiinnitin ne vanhoihin tukiin.

DG Flugzeugbaun sivuilta löytyy mallareiden iloksi 1/1-skaalan koneiden kolmitahot, joten laskutelineen paikan selvittäminen oli suhteellisen helppoa. Pyörä alhaalla akselin tulee olla siiven johtoreunan kohdalla. Pienellä tutkailulla ja mittailulla pohjaan tulevan laskutelineluukun kokokin alkoi selvitä, joten ei kun reiän tekoon.

Aivan ensiksi piirsin tulevan aukon runkoon ja teippasin pohjan hieman luukkua isommalta alueelta. Tämä helpottaa luukun sahaamisen loppuvaiheessa ja toisaalta pienentää riskiä lasikuidun halkeamisesta irroituksen aikana. Sen jälkeen porasin kulmiin pienet reiät, jottei sivuja sahattaessa tarvitsisi sahata merkityn alueen yli. Ennen sahaamista teippasin metalliviivottimen tiukasti luukun reunan suuntaiseksi. Koivumäen Matti saapui parahiksi paikalle varmistamaan, että viivotin pysyi paikallaan sahausten ajan. Sahana käytin tavallista erittäin pienihampaista balsasahaa, joka puri kuituun oikein hyvin. Toivottavasti puree vielä myöhemmin balsaankin...

Etu- ja takaosan liimaamisen jälkeen sain ilokseni huomata, että kohdistaminen oli onnistunut. Pyörä osui melko tarkasti oikeaan kohtaan. Sitten vaan odottelemaan liiman kuivamista simulaattorin ääreen ;)

Laskutelineservon paikka löytyi tässä konstruktiossa landareiden edestä.

Sivuvakaajan sisään tuleva "pystypuu" vaati pientä hiontaa sopiakseen kunnolla paikalleen. Liimasin sen yllätys yllätys Rakennusliimalla siten, että alareunaan jäi muutaman millin rako. Tämä sen takia, että talvella lennätettäessä rungon sisään menee joka tapauksessa lunta ja sulaessaan sen täytyy päästä jostain ulos.

Alla olevista kuvista voi sitten kukin miettiä, kumpi onkaan parempi tapa puristimien kiinnittämiseen. Vihje: Jos haluat aaltoilevan sivuvakaajan, niin älä käytä puuta puristimien alla...*punastelee*

Sivariservona olen käyttänyt usein hyvällä menestyksellä Futaban analogista 9001 coreless servoa. Niin tälläkin kertaa. Servopukki on tehty siten, että se kiinnittyy laskutelineiden taaempaan tukeen ruuveilla. Servopukin takapuolelle laitetut lyöntimutterit mahdollistavat ruuvien kiinnittämisen etupuolelta, eli hankalahkosta paikasta huolimatta servo on huollettavissä ja vaihdettavissa ilman liimausten rikkomista.

Sivuperäsimen ohjaus tapahtuu pull-pull -vaijerimekanismilla. Vaijerien kiinnittäminen on mielestäni aina ollut hankalahko toimenpide. Milloin asennustilaa ei ole, milloin taas sopivan kireyden saaminen on ongelmallista. Mahdollisista haasteista huolimatta mielessä pyörähti aiemman Solon rakentamisen yhteydessä yllättänyt kiire ja totta puhuen myös laiskuus. Kone piti saada parissa viikossa rakennettua mukaan Viljandiin, joten joissakin kohdissa joutui oikomaan. Solon tapauksessa oikominen tarkoitti sivarin ohjausta Sullivanilla. Lopputuloksena oli voimaton sivari, jossa oli kaiken lisäksi klappia enemmän kuin lääkäri määräsi. Nooh, on se toiminut, mutta tällä kertaa vaijerit vievät voiton.

Sarjan mukana tuli sopivat pätkät vaijeria, mutta käytin kuitenkin aiemmin SIL-Shopista hankkimaani ohutta vaijeria. Miksikö? No se vaan sattui ensimmäisenä käsille. Toisaalta kun tarvikkeet ottaa labeloidusta pakkauksesta, niin tietää mitä saa.

Laskuteline oli tässä vaiheessa jo paikallaan, samoin sivariservo. Servon sijoituksesta johtuen vaijerien kiinnittäminen servoon vaatii servopukin ja servon irroittamista, eli nyt nähdään, onko servo ihan aikuisten oikeasti huollettava. Pari ruuvia irti ja servo tuli pukkeineen ulos rungon sisältä. Kiinnitin vaijerit paikalleen ja ruuvasin servopukin takaisin paikalleen. Kyllä se siis huollettavissa on. Sitten vielä vaijerit paikalleen sivariin ja homma oli valmis...paljon helpommin kuin uskoinkaan.

Kronologisesti ajatellen teippaaminen ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäinen asia, vaan ensin hahmottelin tussilla raamin ääriviivat pleksiin. Pleksi on aika kinkkistä leikattavaa ja päädyinkin tekemään niin, että leikkasin ensimmäisen lähestymisen karkealla tasolla saksilla ja loput muotoilin nauhahiomakoneella. Hiomakone on kyllä kätevä, mutta pleksi tahtoo hiottaessa sulaa ja muuttaa muotoaan. Sain kuitenkin lopulta muotoilun tehtyä. Varsinainen kiinnitys tapahtui Bilteman kaksipuolisella ohuella teipillä, joka tuntuu pitävän erittäin hyvin. Toivottavasti pitää myös pakkasessa.

Teippasin kabiinin ulkopuolelta maskiteipillä ja maalasin raamien korkuisen valkoisen reunuksen pleksiin ulkopuolelle. Teippaus kesti noin 3 minuuttia ja maalaus saman verran. Läheltä tarkastelu paljastaa pienet pinnan virheet, mutta muutaman metrin etäisyydeltä jälki näyttää jo hyvältä. Ilmeisen hyvä vaiva-laatusuhde siis. Laitoin lisäksi päällystysraudalla palan valkoista Oracoveria kabiinin alle, jotta rungon yksityiskohdat, kuten keulaan tulevat painot, saa peitettyä.

Sarjan mukana ei tullut mitään kabiinin sisustamiseen liittyvää. Sen sijaan satuin kokeilemaan ASW-28:n penkkiä ja se sopikin pienellä muotoilulla hyvin paikalleen. Ihmeen paljon tuo ryhtiä kun vaivautuu sisustamaan edes hieman.

Kabiinin lukitus hoituu takaa kohtuullisen kokoisella pikalukolla ja etuosasta hiukan epäortodoksisella tavalla. Normaalisti kabiiniin kiinnitetään tappi, joka työntyy rungon sisään lukiten kabiinin paikalleen. Koska kabiinin etuosa on aivan hinauskoukun yläpuolella, päädyin tekemään kabiiniin reiän ja laittamaan tapin pystyyn runkoon. Näin välttyy ainakin siltä, että turhaan haittaisi hinauskoukun toimintaa. Saisipa vielä jostain pilotin, niin alkaisi kone näyttää elävämmältä.

Kaapelikanava on tehty älykkästi siten, että johdot kaikista servoista tulevat samaa kanavaa pitkin. Tämä mahdollistaa kaikkien servojohtojen liittämisen yhteen MG6-liittimeen. Onneksi kaapelikanavan paksuus riitti kolmen kierretyn 0,5mm2 servojohdon läpivetoon. Estin kierteen purkautumisen pätkällä kutistesukkaa ja vedin johdot kanavaan yksi kerrallaan Sullivanin muoviputkea käyttäen.

Johtojen vetämisen jälkeen oli vuorossa siipiservojen lopullinen valinta ja testaus. Koska johdot tuodaan siivestä runkoon yhden urospuolisen High Current aka MG6 -liittimen kautta, nousee testaus arvoon arvaamattomaan. Mikäli joukkoon livahtaisi viallinen servo, voisi koko sähköistystyö mennä vianetsinnän takia pahimmillaan uusiksi.

Testasin kaikki servot ja hyvin tuntuivat toimivan. Siispä syvä henkäys ja alkuperäiset servojohdot sivuleikkureilla poikki. Hullun hommaa, voisi joku ajatella, mutta vaivannäkö tässä vaiheessa kannattaa, sillä aikanaan lentokentälle mentäessa ei enää tarvitse miettiä, mikä johto mihinkin kuuluu ja miten päin.

MG6-liittimessä on kuusi nastaa, joista kahteen liitin plus ja miinusjohtimet. Näin neljä nastaa jäi vapaaksi signaaleja varten. Näistä tarvitaan vain kolme, eli yksi nasta jäi ainakin toistaiseksi käyttöä vaille. Laitoin kaiman alias Sami Hämäläisen vihjeestä signaalijohtojen päihin tavalliset servoliittimen sisällä olevat metalli"osat", jolloin johtojen paikalleen juottamisesta tuli huomattavasti helpompaa. Kannattaa muistaa pujottaa kuhunkin johtoon pätkä kutistesukkaa ennen juottamista, ettei kerran tehtyä juotosta tarvitse lähteä purkamaan. Tyhmää kai tuosta on muistuttaa, mutta niinpä vain joka kerran kun kolviin koskee, niin ainakin kerran jäävät kutisteet laittamatta...

Jottei homma kävisi helpoksi, täytyy juotoshommiin ryhtyä myös rungon "sisäpuolella". Aluksi tein 0,25mm2 johtimesta muutaman jatkojohdon, jotka liitin naaraspuoliseen MG6-liittimeen. Metodit ovat tässä vaiheessa aivan samat kuten edellä, eli ei niistä sen enempää. Alla yksi kuva siivestä tulevasta johdosta ja pari kuvaa vastakappaleesta johtoineen.

Kun kaikki johtimet on saatu juotettua, levitetään kutistesukkien päälle kuumaliimaa ja vielä yksi kutistesukka. Tämä tekee liittimestä erittäin kestävän ja sen lisäksi irroittaminen vastakappaleesta käy helpommin. Täytyy sanoa, että rumalta näyttävät, mutta toimivat.

Olin jo aiemmin kiinnittänyt hornit siivekkeisiin ja laippoihin, joten työntötankojen paikalleen laittaminen oli helppo homma. Jälleen kerran tuli taas huomattua, kuinka kätevä työkalu Z-Bender on...siis jos sellainen olisi ollut. Pihdeillä tehtynä Z muistuttaa lähinnä shikaania, josta Kimi Räikkonen ajaa läpi yli kahtasa...no antaahan olla. Lopputuloksessa on joka tapauksessa klappia ja ostoslistalla asianomainen työkalu. Työntötangon kierrepäähän löysi tiensä Du-Bron kuulalinkki, joka on hävyttömän hintainen, mutta hyväksi osoittautunut.

Alkuvaikeuksien jälkeen mekanismi alkoi toimia ja uskoisin, että muovirattaallinen Dymond D200 pikkuservo riittää tarkoitukseen.

Aikaa kului edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen ja suunnitelmat olivat muuttumaisillaan todeksi. Dymondin muovirattaiset pikkuservot oli jo juotettu ja toinen asennettu kiinteästi siipeen, kun mekanismia testatessa kuului naps. Heti perään toinen ja sen jälkeen prrrrr. Muovirattaat olivat pettäneet tilanteessa, jossa ei käytännössä ollut mitään varsinaista rasitusta. Ihmettelimme Hannun kanssa asiaa tovin ja päätimme riskeerata toisen samanlaisen servon koekappaleeksi. Siispä piuha kiinni vastariin ja tikkua eteen. Ilman kuormaa servo ainakin toimii moitteettomasti. Sitten hieman vastusta ja naps naps prrr. Sen verran lopputulos erosi edellisestä, että lopputuloksena viimeinenkin pärinä hävisi ja muuttui iloiseksi muovi vasten muovia -suhinaksi.

Nyt alkoivat ilmeet muuttua huolestuneeksi. Miten mahtaa olla muuten samanlaisten, mutta metallirattaallisten D250-servojen kestävyyden kanssa. Niillehän oli jo annettu luottopaikka laipoissa. Teimme samanlaisen testin näilläkin servoilla ja ongelmia ei ilmennyt. Käytimme jopa niin paljon voimaa, että servo yksinkertaisesti pysähtyi voiman puutteeseen. Rattaat kestivät ja ilmeet kirkastuivat. Vaihdoin siis D250-servot jarruihin - toivottavasti nyt kestää. Niin se vaan on, että hyvä on kallista ja halvalla saa sitä itseään. Maassa tapahtunut kokeilu oli tietysti sinänsä arvokas, sillä ilmassa hajotessaan jälki olisi voinut olla keljua.

Loppuosa jarrujen asennuksesta sujui jokseenkin ongelmitta. Raaskisipa vain ostaa useampikanavaisen vastarin, niin saisi molemmat servot eri kanaviin eikä tarvitsisi pähkäillä Y-kaapelista aiheutuvien suuntaongelmien kanssa. Lisäksi servokohtainen säätäminen radiosta käsin antaisi laiskalle rakentajalle lisää vapausasteita mekaanisen tarkkuuden suhteen.

Kaiken kaikkiaan sarja on hyvinkin hintansa väärti, eli suosittelen sitä lämpimästi jos vain entistä rakennuskokemusta on päässyt kertymään. Rahtimaksut olivat huikeat, mutta sarjan alempi hinta tekee siitä silti kilpailukykyisen muihin markkinoilta löytyviin nähden. Jos joku tästä tai muusta innostuneena rakentaa saman mallin, niin kuulisin siitä mielelläni kommentteja. Kerron myös mielelläni lisää, jos joku kohta jäi erityisesti askarruttamaan. Kaikenlainen palaute on muutenkin tervetullutta!