Edellisenä keväänä päättynyt sotalinnun rakennusprojekti oli sellainen punnerrus, että olin aivan valmis vannomaan jatkossa pelkästään ARFien nimeen. Kesän kuluessa rakentaminen alkoi ihme kyllä taas polttelemaan ja aloin olla otollista riistaa Örnin Hannun ehdotuksille Twin Astir -purjekoneen rakentamisesta. Ajatus kyllä hirvitti aluksi, sillä aiempaa kokemusta liidokeista ei ollut juuri kertynyt eikä laminointikaan ollut mitenkään tuttua. Hannun vakuuttelut alkoivat kuitenkin purra ja elokuussa päätimme yhdessä Hannun ja Koivumäen Matin ja Pyryn kanssa aloittaa kolmen Twin Astirin rakennusprojektin.

Tämä rakennuskertomus kertoo lasikuidun matkasta maalatu(i)ksi rungo(i)ksi. Jatko-osina seuraa ainakin kertomukset kabiinin ja siipien rakentamisesta sekä ennen pitkää myös koelenno(i)sta. Viihtyisiä lukuhetkiä!

Helsinki 22.1.2006
Sami Ukkonen

• Muotti
• Irroitusainetta
• SP115 epoksihartsi 1 kg
• Lasikuitukangas 48 g/m2
• Lasikuitukangas 105g/m2
• Hiilikuitunauhaa vahvistuksiin
• Fenolimikropalloja n. 2l astia
• Nitriilihanskoja
• Pahvimukeja epoksin juom...sekoittamiseen
• Siveltimet taattua Biltema-laatua
• Hagens Mikrokittiä rungon epätasaisuuksien täyttämiseen
• Hiomapapereita; karkeudet n. 180 rungon alkuhiontaan ja 500-1000 viimeistelyhiontaan
• Ruiskukittiä/Filleriä
• Saksia ja puukkoja
• Pyöröteräleikkuri

Epoksihartsi, lasikuitu, hiilikuitu ja mikropallot haettiin Kevrasta, josta saimme paitsi materiaalit, myös hyviä neuvoja - esimerkiksi ohjeen epoksihartsin menekkiin: Hartsia kuluu neliölle noin kuidun g/m2 + 20%, eli yhteen neliöön 100 g/m2 kuitua epoksihartsia menee noin 120 grammaa. Mikropallojen valinnassa kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon materiaalin hiottavuus. Koska epoksi on melkoinen myrkky, kannattaa kädet suojata kunnolla. Tarkoitukseen soveltuvat esimerkiksi nitriilikäsineet, joita saa mm. Etolasta. Myöskään hengityssuojaimia ei kannata vähätellä, sillä kerran puhjennut epoksiyliherkkyys on ikuinen riesa.

Epoksin levittämiseen käytimme laadustaan tunnettuja Bilteman siveltimiä. Siveltimien harjakset lyhennetään ennen levitystä noin 1-1,5 cm mittaiseksi ja tärkeintä on, että harjaksia ei irtoa kovin paljon levityksen yhteydessä. Esimerkiksi lakkasiveltimet ovat tähän tarkoitukseen kelvollisia.

Rungon kolojen täyttämiseen käytimme helposti hiottavaa Hagens Mikrokittiä, jota saa esimerkiksi AD-liikkeistä.

Kuidun kanssa puuhatessa tarvitaan ehdottomasti puukkoja ja saksia. Sotkuisuuden vuoksi ei emännän juuri lahjaksi saamia Fiskars-keittiösaksia kannata käyttää, vaan Tiimarin euroihmeet välttävät varsin hyvin. Puukkojen kanssa on sama juttu, eli Bilteman Mora on oiva peli kovettuneen kuidun vuolemiseen.

Kuidun leikkaamisessa oli pyöröteräleikkuri aivan lyömätön. Jos leikkurin terä on riittävän terävä, niin välttyy kankaan rispaantumiselta ja levitysvaiheessa erityisen ikäviksi osoittautuneilta roikkuvilta kuitusäikeiltä.
 

Koska käyttämämme epoksihartsin työskentelyaika on vain noin puoli tuntia, täytyi käytettävät kuitupalat leikata ennen varsinaisen työn aloittamista. Tätä varten leikkasimme muotin mukaisesti mallipalat flappitaulupaperista. Mallipaloja tuli tasan kaksi, eli rungon etu- ja takapäät. Nokkelimmat lukijat huomaavat tästä, että kun runkoon tulee useita kerroksia kuitua, niin sauma tulee aina samaan kohtaan. Arvioimme, että siitä ei koituisi varsinaista haittaa. Kun lisäksi samanlaisia paloja käytettäessä kuitupalojen leikkaaminen olisi yksinkertaisempaa, niin päädyimme hymähtelevien kommenttien uhallakin tällaiseen ratkaisuun.

Lasikuidun leikkaaminen mahdollisimman siististi on erityisen tärkeää siksi, että jos kuidusta roikkuu säikeitä, niin on täysin varmaa, että epoksiset kädet ovat kohta kauttaaltaan säikeiden peitossa. Se ei millään muotoa helpota muutenkin tuhruista työtä. Leikkausvälineeksi käyvät terävät sakset, mutta suositeltavampi vaihtoehto on terävä pyöröteräleikkuri. Sillä kuitu katkesi hyvin kerralla ja palojen reunat jäivät kutakuinkin siisteiksi.

Epoksin levittäminen tulisi tapahtumaan siveltimillä, mutta rungon puolikkaita yhdistettäessä tarvittaisiin pitkiä käsiä. Tähän teimme avuksi puutikkuja, joiden päähän liimasimme vaahtomuovia. Näillä hammasharjaa etäisesti muistuttavilla apuvälineillä pääsisimme käsiksi rungon sisälle.

Seinämävahvuutta pohdimme jonkin aikaa ja päädyimme ratkaisuun, jossa seinämävahvuudeksi tulisi noin 350g/m2. Tämä saatiin aikaan 3 x 100 g/m2 ja 1 x 50 g/m2 kerroksella. Lisäksi päätimme vahvistaa runkoa hiilikuidulla kriittisistä kohdista. Rungon ohuimpaan kohtaan laitoimme n. 3 x 25 cm -kokoisen ja kabiinin reunojen alle n. 5 x 40 cm -kokoisen hiilikuitunauhan. Lisäsimme hiilikuitua hieman myös sivuvakaajan juureen. Tässä suunnitelmassa pysyimme kahden rungon kohdalla - kolmannessa kokeiltiin 100g/m2 pienempää seinämävahvuutta. Varsin jäykkä tuli siitäkin, joten paksuus ei näytä olevan kovin kriittinen asia.

Ensimmäisen rungon laminointiin ryhtyivät Hannu ja Sami. Matti ja Pyry valmistautuivat toimittamaan kuidunkappaleita, sekoittamaan lisää epoksia ja suorittamaan yleistä laaduntarkkailua. Lisäksi paikalla oli useita "tavallisia epäiltyjä", jotka hieman epäuskoisina halusivat nähdä, mitä tuleman pitää.

Sivelimme muottiin ohuen kerroksen epoksia ja sen päälle uloimmaksi kerrokseksi ohuimman, n. 50 g/m2, kuidun. Tämä siksi, että pinnassa olisi irroituksen jälkeen mahdollisimman vähän koloja. Seuraava kerros oli 100g/m2 kuitua. Tämän jälkeen olivat vuorossa hiilikuituvahvistukset ja uusi 100g/m2 kerros. Ennen sisimmäistä paksua kuitua laitoimme kabiinin reunojen alle kerroksen mikropallomössöä, jonka tarkoitus on paitsi vahvistaa kabiinin reunaa myös mahdollistaa reunan kunnollinen hiominen tuonnempana. Vielä yksi kerros 100g/m2 kuitua ja haluttu seinämävahvuus oli saavutettu.

Jokainen kerros töpöteltiin siis epoksilla kosteaksi. Varsinkin ensimmäisen kerroksen saaminen rypyttömäksi ja kuplattomaksi oli kohtuullisen vaikeaa. Hannun esimerkin mukaisesti homma lähti kuitenkin rokkaamaan ja kun itseluottamus lisääntyi, alkoi vauhtikin lisääntymään.

Muotin puoliskot aseteltiin varovasti vastakkain ja ruuvattiin tiukasti yhteen. Yhdistämisessä sai olla tarkkana, ettei kangasta jäänyt väliin. Siitä seuraisi ikäviä kuoppia ja heikkoja kohtia lopputulokseen. Mistäkö tiedämme? Ehkä siitä, että yhdessä muotissa näin pääsi käymään ja seurauksena oli lisäkuidun laittaminen rungon sisälle ja armoton paklaus ulkopuolelle.

Varsinainen kuitupuoliskojen yhdistäminen tehtiin siten, että toiseen muotinpuoliskoon jätettiin ylä- ja toiseen alareunaan ylimääräistä kangasta. Puoliskojen yhdistämisen jälkeen lerpakkeet käännettiin toisen puolen päälle ja töpöteltiin kiinni pitkillä hammasharjan näköisilllä tikuilla. Runkoa vahvistettin myös kabiinin alta parilla ylimääräisellä kuitupalalla.

Rungon puoliskojen yhdistämiseen on toki useampiakin tapoja. Olisi esimerkiksi voinut tehdä myös niin, että olisi antanut molempien puoliskojen kovettua irrallaan ja yhdistänyt ne jälkikäteen pienellä soirolla kuitua. Koska tekijöitä oli riittävästi, päädyimme kuitenkin tekemään yhdistämisen laminoinnin yhteydessä.

Pakkelin kuivamisen jälkeen oli vuorossa erittäin pölyinen ensimmäinen hionta, jossa hengityssuojat olivat tarpeen. Hiomapaperina kokeilimme ensin karkeutta 100. Se osoittautui iian karkeaksi, sillä runkoon jäi pieniä uria. Seuraavaksi kokeiltiin karkeutta 180, mikä olikin mainio valinta ensimmäiseen hiontaan.

Paklausta ja hiontaa suoritettiin vielä pari kierrosta ja kun aloimme olla tyytyväisiä pintaan, oli vuorossa ensimmäinen vesihionta. Karkeus 600 toimi siinä hyvin. Vesihionta on paitsi sotkuista myös siitä ikävää, että se paljastaa armotta kaikki pinnan virheet - nekin, joita silmä ei näe eikä käsi tunne. Kittipurkin käsi tunsikin jo vanhastaan, joten urakka jatkui. Lopulta uskaltauduimme uuteen vesihiontaan ja koska mitään isompia virheitä ei enää löytynyt, alkoivat maalausvalmistelut.

Maalasimme ensimmäisen kerroksen Motonetista kotoisin olevalla Fillerillä, jonka piti purkin kyljessä olevien mainoslauseiden mukaan peittää koloja. Näin ei ihan käynyt. Sen sijaan filleri toi esiin noin miljoona pin holea, joita ei mitenkään pystynyt näkemään ennen fillerin levitystä. Lisäksi muutkin aiemmin huomaamatta jääneet virheet tulivat esille...ja taas käsi hakeutui kittipurkille...

Pienen pohdinnan jälkeen päätimme kokeilla balsan tasoittamiseen tarkoitettua Micro Filleriä. Se on höyhenen kevyttä valkoista tai balsan väristä töhnää, jota saa mm. SIL Shopista. Micro Filleriä pitää ennen käyttö hieman kostuttaa, jolloin siitä tulee vaahtoavaa. Kosteuden määrä määrittelee, kuinka paksua tökötistä tulee. Siispä nokare kämmenelle ja reipas sylkäisy perään. Tuolla syntyneellä vaahdolla käsittelimme käytännössä koko rungon ja yli 99% pin holeista katosi! Perään kevyt sipaisu hienolla hiekkapaperilla ja uuteen ruiskufillerikäsittelyyn. Nyt alkoi lyyti kirjoittaa, sillä jäljelle jäi todellakin vai aavistuksen verran reikiä. Ne täytettiin samalla tavalla Micro Fillerillä ja pintamaalaus sai alkaa.

Maalin levittämisessä käytännössä ainoat vaihtoehdot ovat ruisku ja spray. Meillä oli aikaisemmista projekteista saatuja positiivisia kokemuksia Spies Heckerin spraypurkkiin sekoitetuista 2-komponenttiautomaaleista, joten ei muuta kuin Pintaväriin. Ensimmäisellä käynnillä Käpylän Pintavärissä myyjä oli hivenen huvittunut, kun pyysin mallipalan mukaista valkoista...kyseli siihen malliin, että mikähän niistä tuhansista? En ollut itse erityisen huvittunut aiheesta, sillä aiemmat käynnit Pintavärin Niittytien liikkeessä olivat jättäneet asiantuntevan ja palvelualttiin kuvan ja siitä ei tässä liikkeessä ollut tietoakaan. Onneksi palvelua kuitenkin lopulta löytyi ja pienen värikarttojen lukutuokion ja maalitestailujen jälkeen sopiva sävy löytyi. Uskaltauduin ostamaan vain yhden purkin kokeeksi, sillä 18 euroa/purkki on kova oppiraha, jos sävy kaikesta huolimatta osoittautuu vääräksi. Myös maalin menekki on täysi arvoitus.

Ennen ensimmäisen rungon pintamaalausta kokeilimme vielä paria erilaista tekniikkaa kabiinin pohjan valmistamiseksi. Niistä lisää erillisessä artikkelissa.

Kun runko oli saatu tyydyttävää kuntoon, oli pintamaalauksen aika. Maalaus tapahtui RAKUn kerhotiloissa Myyrmäessä, missä nyt siivouksen ja uudelleenjärjestelyjen jälkeen on ruhtinaalliset tilat rakentamiseen. Spies Heckerin maali ei pettänyt tälläkään kertaa. Tasainen viuhkamainen spray peitti pintaa tasaisesti ilman valumisia. Edes muutamiin kohtiin jääneiden pin holejen "täyttäminen" maalilla ei saanut pelättyä valumista aikaan. Yksi purkki maalia ei aivan riittänyt koko rungon käsittelyyn, vaan maalia kului hieman enemmän. Toisesta purkista yli jäänyttä maalia tullaan varmasti tarvitsemaan paikkamaalauksiin tuonnempana.

Maalin kuivuttua vertasimme maalipintaa valkoiseen Oracoveriin ja olimme tyytyväisiä. Sävy ei ollut aivan sama, mutta sen verran lähellä se oli, että saa kelvata. Runko ja siivet tullaan joka tapauksessa himmentämään hienolla hiomapaperilla ja sen jälkeen ne vahataan tavallisella autovahalla. Tällöin ainakin kiillon pitäisi olla kohdallaan.